4.11.1982

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Virallinen syyttäjä oli Tampereen RO:ssa lausunut, että A ja B olivat 14.11.1979 Tampereen eräässä valintamyymälässä tarkkailutoimintaa suorittaessaan, epäillen että M ja hänen vaimonsa N olivat anastaneet myymälästä jotakin, myymälän ulko-ovella tiedustelleet näiltä puolisoilta "tuliko kaikki tavarat maksettua" ja tarttuneet heidän käyttämäänsä ostoskärryyn sekä tarkastaneet N:n antaman ostoskuitin mukaan ostokset ja todenneet kaikki maksetuiksi. Sen vuoksi ja kun A ja B olivat menettelyllään loukanneet M:n ja N:n kunniaa, syyttäjä oli vaatinut A:n ja B:n tuomitsemista rangaistukseen solvauksesta.

Asianomistajina kuultuina M ja N olivat yhtyneet syytteeseen sekä vaatineet A:n ja B:n velvoittamista suorittamaan heille yhteisesti korvausta aiheettomasta kiinniottamisesta aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä ja heidän elinkeinotoiminnalleen aiheutuneesta vahingosta yhteensä 8 000 markkaa.

RO p. 2.6.1980 oli katsonut selvitetyksi, että A ja B olivat syytteessä kerrotussa tilaisuudessa ko. valintamyymälässä, epäillen että M ja N olisivat tehneet liikkessä anastusrikoksen, tiedustelleet heiltä "tuliko kaikki tavarat maksettua" sekä tarttuneet heidän ostoksiaan sisältäneisiin kärryihin kiinni liikkeen ulko-ovella ja tarkastaneet N:n antaman ostoskuitin perusteella M:n ja N:n ostokset todeten ne maksetuiksi.

Koska A ja B olivat olleet suorittamassa heille kuuluvia työtehtäviä, jolloin oli katsottava kuuluvan tarpeen vaatiessa toimittaa tarkkailua siitä, oliko asiakas suorittanut maksun kaikesta myymälätiloista pois viemästään tavarasta, ja kun A:n ja B:n menettelyä ja heidän käyttämäänsä lausumaa ei sinänsäkään voitu pitää asianomistajia häväisevänä ja halventavana ja kun A ja B olivat juuri ennen kerrottua tarkastusta saaneet ilmoituksen myymälässä mahdollisesti tapahtuneesta anastuksesta, jonka olivat suorittaneet henkilöt, joiden tuntomerkit osittain sopivat asianomistajiin, RO oli katsonut jääneen näyttämättä, että A:n ja B:n teko olisi kohdistunut M:n ja N:n kunniaan tai että A:lla ja B:llä olisi ollut tarkoitus loukata heitä. Tämän vuoksi RO oli hylännyt syytteen ja korvausvaatimukset.

Turun HO, jonka tutkittavaksi M ja N olivat saattaneet jutun, p. 13.5.1981 oli lausunut, että A ja B olivat syytteessä kerrotussa tilaisuudessa saatuaan myymälän henkilökunnalta ilmoituksen myymälässä tapahtuneesta anastuksesta luullen saamiensa tuntomerkkien perusteella M:ää ja N:ää anastuksen suorittajiksi menetelleet RO:n päätöksessä selostetuin tavoin. A:lla ja B:llä ei tosin ollut ollut lakiin perustuvaa oikeutta myymälän ulko-ovella tarttua kiinni M:n ja N:n ostoskärryistä eikä tarkastaa näiden ostoksia, mutta koska heidän oli näytetty, huomioon ottaen heidän tehtävissään saamiensa ohjeiden puutteellisuus, erehtyneen tekonsa loukkaavan ominaisuuden suhteen, tekoa ei sen vuoksi ollut luettava heidän syykseen kunnianloukkausrikoksena. Tämän vuoksi HO oli, jätettyään M:n ja N:n vaatimuksen saada korvausta oikeudenkäyntikuluistaan RO:n osalta vasta HO:ssa tehtynä tutkimatta ja hylättyään jutun laadun vuoksi A:n ja B:n oikeudenkäyntikuluvaatimukset, jättänyt asian RO:n päätöksen lopputuloksen varaan.

Pyytäen valituslupaa M ja N hakivat muutosta HO:n päätökseen toistaen RO:ssa ja HO:ssa esittämänsä vaativat A:n ja B:n tuomitsemista rangaistukseen solvauksesta ja heidän velvoittamistaan maksamaan oikeudenkäyntikulunsa asiassa. Valituslupa myönnettiin. A ja B antoivat yhteisesti heiltä pyydetyn vastauksen.